perjantai 29. huhtikuuta 2011

Pellolla

Eilen illalla oltiin Elinan koirien, Nikin, Nemon ja Iineksen kanssa pellolla juoksentelemassa. Otettiin myös Jalo mukaan. Oli jo aika hämärää ja kuvista tuli mitä tuli, mutta kyllä siellä valkoisia (tai no, melkein valkoisia, lähinnä kuraisia) koiria näkyy. Elinan kuvat löytyvät blogista (täältä) ja kaikki minun ottamat kuvat Picasasta (täältä)..



Jallu ja Niki

Jalo komentaa!




Jalo komentaa Nemoa...



Aamulla olin vielä niin väsynyttä poikaa, hyvä että jaksoin aamulenkille lähteä!
Illalla onkin vuorossa taas pesu vappupäivän näyttelyä varten.


Istun tyylillä!

Lällällää, näytän kieltä...

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kuvia eiliseltä Tainan kamerasta!






sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Sukeltava koira!

Päivällä lähdettiin Äijäkän rannalle Tainan ja Kokan kanssa. Hurjasti oli Koka kasvanut, melkein samankokoisia ollaan tällä hetkellä! Juostiin ja riehuttiin rannassa, innostuessamme lähdettiin taiteilemaan jäälle, jota vielä oli vähäsen rannan tuntumassa.
Oltiin jo melko kaukana rannasta ja meitä huudeltiin pois sieltä. Juuri sopivasti lokki lennähti ylitsemme ja lähdin perään ja - plumps! Putosin veteen korvia myöten! Pääsin kuitenkin ylös omin avuin, enkä näyttänyt edes huomaavan mitä oli tapahtunut! 







Loput kuvat täällä.


torstai 21. huhtikuuta 2011

Lisää kuvia näyttelyistä

Ja näitä kuvia riittää! Messarista ja näyttelyn jälkeen.


Sisarukset Bertta ja Kassu


Valkoistenpaimenkoirien kehä, urokset



Ja näyttelyn jälkeen väsyneenä mutta onnellisena poseerataan!

( KUVAT © JOHANNA)



 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Päivälenkillä oltiin metsässä ja sain juosta villinä ja vapaana pitkästä aikaa. Sain hurjia hepuleita ja juoksin pää kolmantena jalkana mäkiä ylös ja alas. Välillä noudin kepin tai kävyn, mitä nyt innostukseltani ehdin.
Nähtiin myös rusakko, se pinkoi niin lujaa minua karkuun etten olisi saanut sitä kiinni. Olin muutenkin keskittyneempi etsimään lihapullia, joita oli kätketty pitkin poikin metsää. Löysin kaikki, välillä piti neuvoa kun nenä näytti väärään suuntaan...
Eilen ilmoittauduttiin Kymen koirapalvelun jälkikurssille. Hintaa tällä harrastuksella on, mutta on kivaa kokeilla uusia harrastuksia. Koirakoulu ja näyttelyharkat tarjoavat vähän erilaista haastetta.

Tässä kuitenkin kuvasatoa tämän päivän lenkiltä:






Kaikki kuvat verkko-albumissa.



tiistai 19. huhtikuuta 2011

17.4 kuvat

(KUVAT © JOHANNA)


Bertta-sisko, Jalo-isä & Kassu








maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen pentunäyttely

Eilen sunnuntaina osallistuttiin ensimmäisiin pentunäyttelyihimme Helsingin Messukeskukseen Nutro Puppy Show:hun. Hypättiin aamulla Bertta-siskon kanssa samaan kyytiin ja riehuttiin auton paksissa niin että kolina vain kuului...
Valkoisia paimenkoiria oli yhteensä 5, uroksia oli 4. Saatiin toinen sija ja kunniapalkinto! Tietysti kehässä piti esittää kaikki temput juuri silloin kun piti seisoa kauniisti... Tuomari tykkäsi minusta kuitenkin kovasti.

Näyttelyarvostelu:

" Erittäin hyvän tyyppinen 5 kk uros pentu. Erinomainen ilme, tummat silmät, hyvät korvat, kaunis ylälinja ja kaula. Voimakas luusto.
Voimakkaat takakulmaukset. Kinner jää hieman rungon alle. Erinomaiset etukulmaukset.
Liikkuu hyvällä askelpituudella, mutta vielä kovin pentumaisen löysästi, reipas ja iloinen käytös."

Kierreltiin hetki messukeskuksessa ja otettiin kotimatkalle mukaan kaikenlaisia herkkuja.
Minnan pihalla vielä leikittiin Jallun, Henkan ja Bertan kanssa ja otettiin kuvia.



Kuvat näyttelystä (klikkaa
&
näyttelyn jälkeen (klikkaa)


torstai 14. huhtikuuta 2011

Mätsäreissä

Tänä torstai-iltana oltiin mukana Kotkan koiraystäväin seuran järjestämässä match showssa Karhulassa. Saimme ensimmäiseltä rundilta punaisen nauhan, siihen voittoputki sitten hyytyikin. Ollaan tyytyväisiä, onnittelut kaverien menestykselle, Nikille ja Mikolle! :-) Hienot palkinnot saitte!





Hohtohan se siellä toisessa kehässä...

KIITOKSIA KUVISTA AMANDALLE !!!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kommelluksia koirakoulun parissa

Tänään oli koirakoulun vuoro. Broileripyörykät käytiin ostamassa kaupasta ennen treenausta ja se olikin oikea onnenpotku! Viime kerran treenaus meni enemmän ja vähemmän huonosti, tänään olikin parempi päivä ja namit niiiiiiiiiiiin herkkua että katsekontakti ja pujottelu meni onnistuneesti - pitihän sitä tauoilla vähän riehua muiden koirakavereiden kanssa. Kotipihan metsässä loput lihapullat sain etsiä hangesta, puhdistuin myös samalla kun treenauskentällä oli vähän kuraista - kohta pitää mennä joka lenkin jälkeen tassunpesun kautta, kun lumet sulavat yllättävän nopeasti.
Ensi viikolla taskuihin taas lihapullia, niin toivottavasti pelittää yhtä hyvin! :-) Jes, eihän me ihan toivottomia olla! ( eihän? ;-) )
Torstaina osallistutaan mätsäreihin, saadaan pientä tuntumaa tulevalle sunnuntaille.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Match Show Kouvolassa

Tänään taas huristeltiin Kouvolan suuntaan mätsäreihin. Mukana olivat myös Ronja, Hohto ja Moona. Moona ei osallistunut tällä kertaa.
Meitä kehässä vastassa oli amerikan akita. Juoksuosuus meni paremmin kuin hyvin, en pomppinut enkä hyppinyt. Niimpä saatiin siitä hyvästä punainen nauha! Jes, meidän eka punainen (eikä varmasti viimeinen)!


 Punaisten kehässä ei kuitenkaan saatu sijoitusta, mutta ei aina voi voittaa :-) Tietysti harmitti, kun oli niin hienoja palkintoja mutta lisää harjoitusta seisomiseen niin ollaan huippuja!
 


 KIITOS MEIDÄN KUVAAJALLE, SONJALLE!

Hohto SIN(3), Ronja PUN ja Kassu PUN

Kaikki kuvat mätsäripäivästä löytyvät täältä.

 Mätsäreiden jälkeen lähdettiin Minnalle käymään. Pidin taas hauskaa Henkan kanssa... Sängyllä pompittiin ja riehuttiin niin, että matot meni vinksin vonksin!

(Kuva © Minna)