Eläinlääkärillä

Tänään oltiin sitten ensimmäisellä rokotuksella. Hui kamala, Emiliaakin jännitti miten kaikki sujuu - vai sujuuko mitenkään. Olen saanut lempinimen "Herra Herkkänahka", kun kipukynnys ei aina ole ihan korkeimmillaan ja ilmoitan epämukavuuksista enemmän tai vähemmän äänekkäästi, mutta tällä kertaa oli jännittäminen ihan aiheetonta. Siinä rokotusta odotellessamme tuli vastaan niin vastustamattoman kivoja berninpaimenkoiria, oikein kaksin kappalein, että niitä piti pienellä komennuksella houkutella luokse. Ne eivät kuitenkaan minusta välittäneet, joten siirryin kiehnäämään odotushuoneessa olevien ihmisten rapsuteltavaksi.
Eläinlääkäri kehui, kuinka komea olenkaan ja hyvässä lihassa - en liian laiha enkä liian läski. Olen kyllä niin perso ruualle, että odoteltiin laihdutuskuuria, mutta onneksi näin päin! Rokotuskin meni paremmin kuin hyvin. Sain herkkuja eläinhoitajan kädestä samalla kun eläinlääkäri antoi rokotteen - enkä inahtanutkaan! Kyllä oli kiva reissu, niitä nameja olisin huolinut enemmänkin... No kuukauden päästä taas!
Poikettiin samalla reissulla läheisessä lemmikkitarvikekaupassa, siellä oli tosi nätti 13-viikkoinen dobermanni tyttö, jonka kanssa olisin voinut leikkiä vaikka koko päivän! Hänellä oli isommat tassut kuin minulla, aika noloa...
Ostettiin hieno nahkainen puolikuristava panta. Se on vielä vähän iso, mutta ei kauaa! Myös herkkuja tarttui ostoskassiin lelujen, naksuttimen (tulevia koulutushetkiä varten) ja pantaan tulevan vilkkuvan valon lisäksi. Minä kun hukun niin helposti tuolla pimeässä valkoiseen lumeen, ettei kinoksesta näy kuin mustat silmät ja kuononpää! Nyt minut sentään näkee sieltä lumen keskeltä.
Heti kotiin päästyämme sainkin sian saparon, mitä en ikinä ennen ole vielä maistanutkaan. Se olikin kovempi pala purtavaksi! Söin mitä siitä irti sain, murustaen pitkin poikin kämppää... Kun jäljellä oli enää häntäpää, tuli tenkkapoo. No mitäs minä nyt tälle teen? Kun en hampailla sitä saanut pilkottua niin aloin heittelemään sitä lattialle. No voi hitsi, ei vieläkään mennyt rikki. Tökin kuonolla. Ei vieläkään. Läppäisin tassulla. No johan nyt on! Luovutin, mutta hetken päästä jatkoin taas saparon mutustelua. Kaksi tuntia kului sitkeästi saparoa pureskellessa, enkä vieläkään onnistunut syömään kokonaan! Siinä herkussa oli nyt kyllä jotain vikaa... ;-)

Minulla on myös hassuja tapoja. Imuria pitää kurmuttaa, kun se seisoo huoneen nurkassa. Vähän letkua pitää pureskella ja tökkiä kuonolla, mutta annas olla kun se pistetään seinään kiinni ja siitä alkaa kuulua hurjaa meteliä! Juoksen epäröimättä omalle paikalle ja haen vinkulelun jota vingutan niin kauan kun imuri huutaa. Protestoin, ei tuollaisia pitäisi olla olemassakaan.
Minussa taitaa olla siivoojan vikaa - rikkaharjaa on kiva kanniskella. Varsinkin jos pääsen töihin mukaan, Emilia saa usein ihmetellä missähän se rikkaharja seuraavaksi mahtaa olla...? Se on kiva kantaa jonnekin ja samalla tietenkin kaataa rikkalapio. Myöskin roskiksista löytyy kaikkea kivaa ja siitä oppineena Emilia tajuaa vaihtaa roskikset ennen kuin ehdin hyökätä herkkujen kimppuun! Olen löytänyt sieltä mm. pahvimukeja silputtavaksi ja lautasilta on kiva nuolla ruuan rippeet - minua ei mielellään enää otetakkaan mukaan töihin, kun silppuan roskat ja levittelen ne pitkin poikin työpaikkaa... Minulla ainakin on kivaa!
Tällä viikolla harjoitellaan pesemistä - shampoo on jo hankittu, Kokan omistajalta saadaan kuivain lainaksi. Minun mielestäni osaan puhdistaa itse itseni, mutta täytyyhän sitä harjoitella tulevaisuutta varten... Pyh ja pah sanon minä!!