sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Viikonloppu mennyt töissä ja muuttohommissa. Koirahoitolalla oltiin ja Emilia ulkoilutti koiria. Minut jätettiin yhteen koppiin ja siellä piti vähän inistä - muut saivat mennä lenkille ja saivat kaikkia herkkuja, minä en saanut MITÄÄN! Tosi epäreilua. Koirahoitolan pihalla olevat oudot, pitkäkoipiset kummajaiset, kutsuvat kuulemma hevosiksi, oli aika jänniä. Kauempaa seurailin noita outoja otuksia ja piti mennä lähemmäs tutustumaan. Nämä oudot otukset kun lähestyivät minua, peruutin niskakarvat pystyssä ja vähän puhisin varoitukseksi, haukahdinkin kysyäkseni: keitä te oikein ootte?!
Mutta eipä tullut vastausta, heiluttelivat vain isoja päitään. Hmph, aika hassuja.

Mentiin myös Itärannan jäälle juoksentelemaan. Olin ekaa kertaa flexissä, kun vapaaksi ei uskaltanut päästää. Vastaan tuli kaksi mastiffia, ne oli tosi riehakkaita. Joku ajoi meidän läheltä lumikelkalla, lähdin kelkan perään mutta se meni niin nopeasti etten millään pysynyt perässä.
Nyt lähdetään Kokan kanssa leikkimään pitkästä aikaa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti