torstai 31. maaliskuuta 2011

Eilen olin Mirkan ja Emilian mukana hevostallilla, tosin autossa nukuin/seurailin hevosten puuhia sen aikaa. Hevostelujen jälkeen pääsin riehumaan Ronjan kanssa ja lähdettiin koirapuistoon. Kummallakin puolella oli koiria, toisessa iso sakemanni ja toisessa kaksi pienempää seropia. Toinen koira ei tällaisesta kaksikosta oikein tykännyt ja mentiinkin pienempään aitaukseen, kun sakemanni lähti pois. Siinä riehuttiin hetken aikaa, kunnes isompikin aitaus vapautui. Siellä yritinkin ihan tosissani Ronjaa pistää ojennukseen, mutta välillä lähdin häntä koipien välissä vinkuen karkuun, on se aika kovapäinen likka!
Kuvia löytyy Ronjan blogista (täältä), vaikkakin minua ei oikein näy kun Mirkan kameraan oli jostakin kumman syystä asetettu kuvaus musta-valkoiseksi.... No, mustat silmät ja nenä näkyvät kun tarkasti katsoo! ;-)

Tehtiin vielä 45 minuutin iltalenkki reippaasti kävellen, pikku pakkanen oli mutta se ei menoa haitannut. Nyt on kiva lähteä illalla kävelemään, kun ei ole niin pimeää enää.

Sunnuntaina lähdetään Ronjan ja Mirkan kanssa Valkealaan mätsäreihin, autoon mahtuu vielä ainakin yksi koirakko, jos jotakuta kiinnostaa... ;-) Pitäkää peukkuja, että saadaan tällä kertaa hyvä sijoitus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti